POWr Social Media Icons

maanantai 7. marraskuuta 2016

Pulled chicken eli nyhtökana

Viimeisin kokeilevan keittiön tuotos oli pulled chicken, koska nykyään on ilmeisesti tosi pop että ruokaa voi repiä. Vaikka valmistus kestää ja kestää ja kestää, niin lopputulos kuitenkin taipuu sitten todella moneksi. Tätä on syöty gluteenittoman sämpylän sisällä, siltään salaatin kanssa ja tänään vielä pizzan päällä, ja kaikki versiot on toimineet.

Melko riittoisa setti tuli tällaisilla määrillä:

650 g broilerin rintafileitä
1 makea sipuli
3-4 valkosipulin kynttä

Päälle kastike:

2,5 dl kanalientä (Reformin luomukuutiosta)
2 dl (eli 1 plo) Hellman's American Smokey BBQ-kastiketta
1 prk tomaattipyreetä
1 rkl (luomu)hunajaa
suolaa ja mustapippuria

Laita fileet ja sipulit reiluina lohkoina uunivuokaan ja sekoita kastike, kaadetaan fileiden päälle niin että ne lähes peittyvät. Paistetaan 200 asteessa n. 30 minuuttia, jonka jälkeen tiputetaan paistolämpötila 125 asteeseen ja annetaan olla vielä 2-2,5 tuntia. Lopputulos on miedosti savunmakuinen, haarukalla revittävä liha. Mausteita tässä oli varsin varovasti koska tarkoitus oli myös lasten syödä, aikuisporukalle tehdessä olisin tujauttanut sekaan vaikkapa viipaloitua chiliä tai cayennepippuria.

Gluteenittomat sämpylät ja pulled chicken, salaattia ja puhvelinmaitomozzarellaa





Gluteeniton pizza nyhtökanasta, alla chilitomaattimurskaa, päällä lisäksi kirsikkatomaatteja ja ananasta, ja edelleen sitä puhvelimozzarellaa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti