torstai 10. joulukuuta 2015

Usko äitiäsi! Ensitunnelmia crossfitistä

Kuten ehkä muutaman kerran innoissani olen tullut maininneeksi, olin ihanan työkaverini ansiosta kerrankin oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ja ennätin napata paikan paikallisen crossfit-seuran ilmaiselta trial-viikolta. Nyt järjestivät ensimmäistä kertaa tilaisuuden yhteensä 40 ummikolle päästä kokeilemaan ja tutustumaan lajiin, kulkematta ensin on rampin kautta. On ramp on joka tapauksessa edessä meilläkin kokeilijoilla, mikäli laji ottaa syttyä niin paljon että sitä haluaisi jatkossakin harrastaa. Mutta toisaalta kuulemani mukaan on ramp poikkeaa tavallisesta treenistä sen verran, että pelkästään sen käytyään voi olla vielä vaikea tietää innostuuko tosissaan vai ei. 

No, maanantaina leikki alkoi, ja jo se ensimmäinen tunti avasi oven ihan uuteen maailmaan. Lähtien siitä, että olen koko ikäni punnertanut päin helvettiä, ihmetellen miksi en yhtään kehity. On se jännä! Nyt kun kädestä pitäen neuvottiin, yllättäen niitä alkoi mennä, ja tekeminen oli tuntuvaa ja kivaa. Lisäksi kyykättiin ja soudettiin renkailla. Hyvin tarkeni. Tiistaiaamuna herätessä oli selkeästi löytynyt aivan uusia lihaksia, paikoissa joissa ei aiemmin olisi osannut samanlaista tuskaa kuvitellakaan. Yläkroppa aivan järkyttävässä jäkissä. Ja eikun illalla uudestaan. 

Tiistaina harjoiteltiin soutua ja burpeeta, ja pelkästään näihin kahteen on mahdollista käyttää tuskan ja ahdistuksen täyteinen tunti. Keskiviikkoaamun tunnelmia ei viitsi edes yrittää sanoittaa. Eilisen tunnin teemana oli wallball ja maven perustekniikkaa pallolla, ei siis todellakaan päästäneet meitä tankojen lähellekään. Tänään on välipäivä, joskin menen tästä kohta illaksi töihin. Jos saan takin päälle ja repun selkään, kädet ei nimittäin nouse hartialinjan yli eikä taivu selän taakse huutamatta. Edessä lisää leikkiä vielä perjantaina ja lauantaina.

Harmittaa ihan ***keleesti. Niin hirveesti että tekis mieli paukuttaa päätä seinään. Nimittäin se, että olen oman salini kanssa naimisissa vielä tammikuun loppuun asti, ja tammikuun on rampille olisi vielä pari paikkaa jäljellä. Mutta tilin saldo ei todellakaan armahda maksamaan kahta salia päällekkäin. Sitä tällä hetkellä on ihan kirjaimellisesti köyhä JA kippee. Kippee silleen ihanalla, imelällä tavalla.

Vaikka yleensä on oltava edes periaatteesta eri mieltä äitini, sen crossfithörhön kanssa. Mutta pakko se on tälläkin kertaa taipua. Aivan huikeen monipuoliselta vaikuttaa, treeneissä tulee ihan hirveästi sellaista mikä ainakin minulla muuten jää aivan täysin tekemättä.

Mukavuusrajojen ylittäminen on toki salitreenissäkin peruskauraa, mutta yksin treenaavaa ei kukaan tarvittaessa työnnä lempeästi mutta lujasti rajan yli silloin kun päänsisäinen käsijarru yrittää mennä päälle. Siitäkin olen saanut jo muutamia näytteitä tämän kolmen päivän aikana, ja kyllä se vaan toimii. Ottautuvista ohjaajista ja kivasta ryhmästä saa näköjään aivan hirveesti lisätsemppiä tehdä vielä se viimeinen toisto senkin jälkeen kun "ei jaksa enää". Ei oo ihme että tämä treeninjälkeinen kärsimyskin on aivan omaa luokkaansa. 

Että kyllä ne äiditkin joskus jotain tietää. Uskokaa niitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti