Tammikuussa - tai tarkemmin sanottuna nyt heti - ruokailurutiinin tiukka palautus, helmikuun alussa alkaa joulupukin avustuksella on ramp. Sitä odotan kuin kuuta nousevaa, mutta silti ei voi eikä saa jäädä koko tammikuuksi vellomaan löysäilymoodissa. Sitä nihkeämmin se kauan odotettu uusi harrastuskin alkaa, mitä kauemmin tähän itseään taas totuttaa. On järkyttävää, miten helposti ja nopeasti tähän ajautuu.
Onko sitä ihan oikeasti kuin alkoholisti, että loppuikänsä pienistä sivuaskeleista jää ränni päälle? Vaikea sitäkin ajatusta on hyväksyä. Mutta ajattelin kaikkien tekemieni syväluotaavien analyysien jälkeen lopettaa henkisen vatkaamisen tämän asian kanssa, ja siirtyä automaattiohjaukselle toistaiseksi. Sen verran minulla on jo selkäytimessä ateriakohtaiset ohjeistukset, ettei niitä tarvitse uusiksi opetella. Sen kuin tekee vaan. Sali-into olisi vielä jostakin kaivettava tammikuun ajaksi, kun kuitenkin oman salin jäsenyys on kuun loppuun voimassa. Sekin löytyy kyllä, kun vain nousee ja lähtee liikkeelle. Ei odottelemalla.
Viime viikonloppu töissä oli ihana. Välillä mennään pitempiä aikoja perustyössä, josta suurin osa on tuttua, osa on jonkin melko äskettäin opitun vahvistamista, ja sitten yhtäkkiä rysähtää kerralla monta uutta asiaa, tai jokin aiemmin opittu syvenee muutaman askeleen kertalaakista. No, viikonloppu oli taas sellainen, kiitos ihanien, mahtavien ja huikeiden kollegoiden jotka antavat aikansa ja kokemuksensa meidän vihreämpien hyväksi, kun vain tilanne sallii ja osaa pyytää. Avoin mieli, nöyryys ja halu oppia palkitaan maailman parhaassa työpaikassa avokätisesti. Myös tilannetaju ja vinksahtanut huumori kantavat pitkälle.
Tammikuun aikana on näköjään tulossa suunnitellusti työnkuvan laajentuminen yhteen osa-alueeseen lisää. Tähän mennessä opitut asiat ja taidot tuodaan epävakaampiin olosuhteisiin ja käännetään liekkiä isommalle. Toisaalta tärkein taito on osata pitää suu kiinni, kuunnella, ja tehdä ripeästi mitä käsketään. I can do this! I think...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti