Meillä on ollut koiria about aina, ja kun ison lauman viimeinen mohikaani siirtyi ajasta ikuisuuteen kesällä 2013, ei mennyt pitkään kun minulla koirakuume saavutti järjettömät mittasuhteet. Jonkun aikaa aiheesta sai vääntää, kun meille oli tammikuussa kolmas lapsikin tulossa. Sain kuitenkin runtattua toiveeni läpi, ja Akun ollessa 3 kk, haettiin melkein samanikäinen koirapoika kotiin. On ollut kivaa ja kamalaa, helppoa ja hankalaa. Rotu asettaa omat haasteensa, elämäntilanne omansa.
Kaikenkaikkiaan koiran rodulle ominainen leppoisa ja joviaali elämänkatsomus ja hessuhopomainen iloinen ja huoleton hönttiys on helpottanut montaa asiaa. Se missä hankaluus tulee, on lähinnä koiran itsenäisyys ja itsepäisyys verrattuna aiempiin erirotuisiin koiriimme. Sekin on pahimmillaan raivostuttavaa, mutta mitään todellisia ongelmia siitä ei ole koitunut. Rotu on aktiivinen ja energinen, puuhakas ja toimelias. Keksii kyllä puuhaa sujuvasti itsekin, jos sitä ei tarpeeksi tarjota. Tämä ei ole kehu eikä moite, vaan toteamus... Tähänastisella kokemuksella soveltuu erinomaisesti pientenkin lasten perheisiin, ja painonpudotukseen. Pakottaa liikkeelle, ja liian vähäinen liikuttaminen näkyy kyllä varsin pian. Vastaavasti riittävä liikunta tekee elämän koiran kanssa helpoksi, ja kaupan päälle läski palaa. Win-win-situation here!
Selvyyden vuoksi vielä; en suosittele mitään elävää kenelle tahansa. Mutta rotua harkitsevalle, tässä meidän kokemus tähän mennessä. Ja jos joku harkitsee koiraa myös siltä kantilta että ainakin tulisi liikuttua, niin tottahan se on. Myös pienemmät koirat jaksaa ja tarvitsee kunnollisia lenkkejä ja muuta touhua, joten jos epäilyttää, älä hanki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti