Lepopäivän treenihorinoita

Iltavuorosta aamuun menemiset, se on hieno aikaa ihmisen elämässä se väliin jäävä aika! Minä, maailman lahjakkain nukkuja, olen kehittänyt pommiinnukkumisesta sellaisen neuroosin, että heräilen joka toinen tunti katsomaan kelloa, ja aina havahtuessa olen ihan satasen varma että nyt sitä myöhästytään. Ja niinhän sitä sanotaan, että sitä mihin keskittyy, sitä vetää puoleensa. Jätän iltaisin puhelimen herätys viritettynä lipaston päälle makkarin toiselle laidalle. Tänä aamuna sitten heräsin muutaman tunnin pilkkimisen jälkeen puhelin selän alla - ja kello 6.50. Työvuoro alkaa klo 7. Sitten tulikin vähäsen kiire. Just silleen sopivasti.  

No, tein samantien rästin takaisin ja lähdin vasta neljältä. Olo on edelleen kuin nyrkkeilysäkillä, silleen hyvällä tavalla, joten tämän päivän liikkumiset oli ihan vain lenkki koiran kanssa. Mentiin Puijolle, siellä ensin laskettelurinne ylös, ja mäen päältä pururadalle. Meillä on koiranäyttelydebyytti 1.8. ja treenit vielä aiiiiika pahasti vaiheessa, joten mulla oli pussillinen nakkeja taskussa ja käytettiin sateen vuoksi tyhjää pururataa tehokkaasti hyödyksi. Ei minulla ollut näyttelyhihnaa edes mukana, mutta hölkkäiltiin pätkiä niin etten antanut koiran laukata enkä pysähdellä, vaan ne pätkät painettiin vierekkäin ja niin että koira ravasi. Kyllähän sen kanssa on voitava myös juosta, ja oppii samalla ettei siinä ole mitään hyppimisen ja hillumisen arvoista, jos akka jonkun juoksuaskeleen ottaa. 

Välillä sitten harjoiteltiin paikalla seisomista, asettelulla ja ilman. Setterin näyttelyesittäminen on minulle edelleen enemmän ja vähemmän hepreaa, joten tovi siellä pusikossa itikansyöttinä kyykittiin kun aina tasaisin väliajoin hölkkäpätkien välissä seisoskeltiin. Puolisentoista tuntia meillä meni, ja ehkä lenkin liikuntasaldo meni nyt puhtaasti palauttelun puolelle, mutta oli meillä ainakin hauskaa!