Nälkä on jännä asia, ainakin meille länkkäreille jotka ei siitä jouduta oikeasti kärsimään. Luolaihmiset söi aina kun oli mahdollisuus, koska seuraava mahdollisuus oli kysymysmerkki. Nykyihmisellä tuskin tätä ongelmaa on, mutta istuuko ikivanha sisäänrakennettu vietti edelleen niin tiukassa, vai mikä siinä näläntunteessa on niin kamalaa?
Teemu Ollikaisen loistavassa "Syö mitä mielesi tekee"-kirjassa puhutaan siitä, kuinka lihaville nälkä on usein kauhea peikko, ja sitä näläntunnetta pyritään ehkäisemään kaikin keinoin. Parin tunnin junamatkalle varataan suklaapatukka tai kaksi ettei vain tulisi nälkä, ja varmaa on se, ettei perille päästyä muruakaan ole jäljellä. Ja minä niin tunnistan tuon tekstin, ihan täysin. Mutta sitä en osaa pitkän miettimisenkään jälkeen sanoa, että miksi niin piti tehdä?
Viimeksi ajattelin asiaa reilun 5 tunnin bussimatkan aikana, kun minulla oli eväänä kaksi oman pt:n siunaamaa proteiinijuoma-annosta. Lisäksi söin matkaseuralaiseltani yhden pienen viipaleen gluteenitonta leipää kinkulla. Eikä koko matkan aikana käynyt mielessä, että ai kauhee, mitä minä sitten teen kun tulee taas nälkä. Matkaseuralaiseni molemmat toisteli joitakin kertoja että koskahan sitä seuraavan kerran pääsee syömään, ja voi kauheeta sentään kun ei mikään paikka oo auki kun ollaan perillä. Ja minä ajattelin että ihan sama, ei tässä nälkään kuolla kukaan. Ennen olisin joko kauhistellut kovimmalla äänellä, tai sitten mussuttanut niitä suklaapatukoita siitä pursuilevasta eväskassista. Enemmän harmitti kun en toope ottanut vesipulloa mukaan.
Nälkää toki seuraa jossain vaiheessa huono olo ja voimattomuus, nykyään itseasiassa minulla saattaa tulla huimausta tai huteraa oloa jo ennen varsinaista selkeää näläntunnetta. Mutta siinä vaiheessa kun tulee vain nälkä, ensin se pieni ontto reikä mahassa, ja jossain vaiheessa kiljuva nälkä, niin pystyn kääntämään ajatukset siitä pois yllättävän pitkäksikin aikaa. Mutta nälän tunnetta ja sen tunteen sietämistä on pitänyt ihan oikeasti opetella. Minä en ole vuosiin muistanut minkälainen on OIKEA nälkä. Se sellainen, jonka hävittämiseksi kelpaa ja riittää omena, kourallinen pähkinöitä, salaattiannos, tavallinen ruoka. Minä olen tuntenut vain sen nälän, johon tarvitaan säkillinen hampparipaikan paskamättöä ja siihen toinen lasti makeaa päälle. Minä olen tuntenut vain mieliteon, ja niitä mielitekoja seuraten pitänyt oikean, luonnollisen nälän kaukana.
Tämä minun ruokavalioni on toki suunniteltu niin, ettei nälkä saisi päästä hallitsemattomaksi, mutta työ on sellaista että aina vain ei pääse. Nälkä on kurja tunne, ja näillä varsin hillityillä annoksilla se tunne ei välttämättä häviäkään kun lopulta pääsee syömään. Mutta nyt sen sietää. Ei tule kiukku eikä harmita, seuraavaa ruokailuahan voi tarvittaessa vähän aikaistaa. Kunhan tuo työympäristö vaihtuu syyskuussa, niin minulla pitää varmaan olla kassillinen niitä juomapurtiloita mukana, koska ruokailut ainakin ennen tapahtui turhan usein tien päällä. Kyllä nälkä pitkittyessään altistaa mieliteoille, mutta siinä taas on auttanut kun tietää mistä ne johtuvat ja toisaalta sitten kaikki edistys niin vaa'alla kuin vaatekaapillakin on tosi merkittävä apu kun mielitekoja selätetään sortumatta.
Kuva tältä päivältä, taas on yksi vaatekoko aikalailla taputeltu.
Dodiih, se uuden ohjelman orjallinen noudattaminen kokonaista kaksi viikkoa ei toteutunut kuten piti, joten aloitin nyt yövuorojen päätyttyä uudestaan ja mittausaika sovitaan sitten vähän lähempänä kun alkaa kaksi viikkoa olla täynnä. Yöt meni kyllä oikein hyvin, normaalisti kerään 2-3 kiloa muutaman yövuoron päälle, nyt ei tullut plussaa ollenkaan.
Ja näin vapailla pääsi sitten treenaamaankin. Ylihuomenna oli tarkoitus mennä uudestaan, ja tavoittelen nyt sitä joka toinen päivä-tahtia, koska haluan nähdä mittauksessa kuinka hyvin treeni voisi purra jos sitäkin orjallisesti tekisi sen 3-4 kertaa viikossa. Nythän minulla on työn alla Arnoldin kultainen kuusikko, erona alkuperäiseen se että leuanvedot korvaan ylätaljalla niin kauan että saan vielä painoa vähemmäksi ja saan aikaiseksi opetella tekniikan. Noin muuten tykkään ohjelmasta aivan hirveästi, treeni on pakerrettu tuntiin ja seuraavat 2 päivää huutaa heikoimmat paikat hoosiannaa. Kyllä se jonnekin siis perille menee! Jännittää tosin jo se mittaus.
Paino ei ole tippunut oikeastaan ollenkaan, mutta selkeästi jotain tapahtuu, kun vaatteet löystyy ympäriltä. Pääsin Tallinnassa sovittamaan ensimmäistä kertaa design-farkkuja, jotka tosiaan mahtuivat päälle. En kuitenkaan raaskinut ostaa, mutta ei se kauheasti jäänyt harmittamaan kun seuraavassa kaupassa jouduin pyytämään kaksi kertaa tuomaan pienempää kokoa. Pakkohan ne oli sitten ostaa. Dromet polttelee mielessä kun niitä on minulle niin ylistetty, pitäisi varmaan lähteä sovittamaan kun paikkakunnalta myyjä löytyy...
Syyskuun loppupuolella pitkästä aikaa piipaa-auto kutsuu, sen verran tuli lisätietoa asiasta. Tuttua hommaa ja on minulla kavereita sielläkin töissä, eipä siinä, mutta kyllä se aika haikeaksi vetää kun omalla työpaikalla niitä on kuitenkin enemmän ja on kivaa tehdä töitä yhdessä. Mutta en ala valittaa, kivaa se toinenkin työ on, ja on mainioita tyyppejä joiden kanssa kohta taas maanteitä suhaillaan. Pääasiahan kuitenkin on, ettei työt lopu. Eikä ne lopu.
Paljon helpompaa olisi blogin päivittäminen, jos ei olisi unohtanut salasanaa jolla pääsee kirjautumaan sisään. Onneksi se lopulta jostain muistin syövereistä pintaa pulpahti. Juu, täällä on menty hieman takapakkia, tai ei oikeastaan edes sitä mutta poljettu kyllä paikallaan. Viime viikon älyttömät työvuorovaihtelut ja huonosti suunnitellut ja vielä surkeammin toteutuneet syömiset, lapsen synttäreillä syöty kakku, tällä viikolla kaksi yötä Tallinnassa... No, olisi se voinut siistimminkin mennä, jos toki paljon pahemminkin. Paino ei ole noussut, mutta ei se laskenutkaan ole. Nyt kuitenkin palattu arkeen ja uudella innolla ohjelman kimppuun, että pääsee senkin väliaikamittauksen joskus tekemään.
Minulla vaihtuu työpaikka jo reilun kuukauden päästä. Tänään kuulin, kivaa ja kurjaa samaan aikaan. Työnantaja pysyy samana, palkka pysyy samana ja hallintokin pysyy samana, suorituspaikka vain muuttuu polilta amppariin. Kuulostaa toki jännältä, mutta homman painopiste on kuitenkin sairaalasiirroissa, kuljetellaan kippeitä sairaalasta toiseen. Tuttua hommaa sekin, ja tuttuja ihmisiä töissä sielläkin. Mutta niiltä osin harmittaa, kun just vasta päässyt kunnolla vauhtiin tuolla polilla. Oh well, jospa tästä nyt yhden sulan taas saisi joustavan työntekijän hattuun.
Joustava työntekijä jaksoi myös iltavuoron päätteeksi mennä töistä suoraan salille. Toinen Arnoldin kuusikko tähän viikkoon vielä mahtui, huomisesta alkaa yövuorot joten tuskin pääsen ennen maanantaita kolmatta kertaa. Mutta hei, ei mulla ole mikään kiire. Tärkeintä on suunta, ei vauhti.
Viikon kookohdat: Dieselin farkut mahtui jalkaan kun liikkeessä huvikseni sovitin ja toisessa liikkeessä jouduin pyytämään kaksi kertaa myyjää tuomaan pienempää kokoa. Pakkohan ne oli sitten ostaakin. Ei tosin ne Dieselit joissa näytin muffinsilta, mutta ne toisen kaupan farkut joista vasta kolmas sovitettu koko oli hyvä. Jipii!
Tuli sitten toinen lepopäivä putkeen, jotenkin on ihan veto pois. Pari työputkea ykkösvapaalla takana, nyt olisi koko viikonloppu mutta niistäkin suunnitelmista oikeastaan kaikki peruuntui. Hellekään ei hirveästi piristä kun jäde on tällä hetkellä poisluettu. Jos vaikka aamulla saisi aikaiseksi käydä salilla, jos sattuu että se tatuointiaika on kuitenkin mahdollista pitää eikä tarvitse perua, niin sitten kuitenkin tulee pakollinen tauko hikoilusta vähäksi aikaa.
Näissä fiiliksissä viikonloppuun - ja painokin s**tana toista kiloa plussalla aamulla..
Iltavuorosta aamuun menemiset, se on hieno aikaa ihmisen elämässä se väliin jäävä aika! Minä, maailman lahjakkain nukkuja, olen kehittänyt pommiinnukkumisesta sellaisen neuroosin, että heräilen joka toinen tunti katsomaan kelloa, ja aina havahtuessa olen ihan satasen varma että nyt sitä myöhästytään. Ja niinhän sitä sanotaan, että sitä mihin keskittyy, sitä vetää puoleensa. Jätän iltaisin puhelimen herätys viritettynä lipaston päälle makkarin toiselle laidalle. Tänä aamuna sitten heräsin muutaman tunnin pilkkimisen jälkeen puhelin selän alla - ja kello 6.50. Työvuoro alkaa klo 7. Sitten tulikin vähäsen kiire. Just silleen sopivasti.
No, tein samantien rästin takaisin ja lähdin vasta neljältä. Olo on edelleen kuin nyrkkeilysäkillä, silleen hyvällä tavalla, joten tämän päivän liikkumiset oli ihan vain lenkki koiran kanssa. Mentiin Puijolle, siellä ensin laskettelurinne ylös, ja mäen päältä pururadalle. Meillä on koiranäyttelydebyytti 1.8. ja treenit vielä aiiiiika pahasti vaiheessa, joten mulla oli pussillinen nakkeja taskussa ja käytettiin sateen vuoksi tyhjää pururataa tehokkaasti hyödyksi. Ei minulla ollut näyttelyhihnaa edes mukana, mutta hölkkäiltiin pätkiä niin etten antanut koiran laukata enkä pysähdellä, vaan ne pätkät painettiin vierekkäin ja niin että koira ravasi. Kyllähän sen kanssa on voitava myös juosta, ja oppii samalla ettei siinä ole mitään hyppimisen ja hillumisen arvoista, jos akka jonkun juoksuaskeleen ottaa.
Välillä sitten harjoiteltiin paikalla seisomista, asettelulla ja ilman. Setterin näyttelyesittäminen on minulle edelleen enemmän ja vähemmän hepreaa, joten tovi siellä pusikossa itikansyöttinä kyykittiin kun aina tasaisin väliajoin hölkkäpätkien välissä seisoskeltiin. Puolisentoista tuntia meillä meni, ja ehkä lenkin liikuntasaldo meni nyt puhtaasti palauttelun puolelle, mutta oli meillä ainakin hauskaa!
Dodih, sainpahan aikaiseksi käydä salilla aamupäivällä ennen iltavuoroon menoa. Kokeilin ekaa kertaa Schwartzeneggerin golden six-ohjelmaa - ja nyt tätä kirjoittaessani törmäsin myös "Beginners 5 x 5"-ohjelmaan, jolla Arskan väitetään ihan alunperin aloittaneen koko treenaamisen. Oh well, kummassakin ohjelmassa on kuitenkin ideana tehdä vain - "VAIN" - isot, raskaat liikkeet, joita kai perinteisesti on jaettu eri päiville, ja sitten niiden seuraksi ympätty muita liikkeita. Ei minulla ainakaan aiemmissa ohjelmissa ole koskaan ollut kyykky, penkki, pystypunnerrus, leuanveto, hauiskääntö ja vatsat samalla kertaa tehtäväksi.
No, sen nyt arvaa miten siinä sitten kävi. Intoa puhkuen kassini pakkasin, minä kun reppana tykkään nimenomaan noista yksinkertaisista, raskaista liikkeistä. Alkulämmittelyt soutulaitteessa ja siitäpä sitten kyykkäämään. Tavallisesti olen tehnyt kyykyt Smithissä, mutta nyt ihan kannatuksen vuoksi (ja siksi että haluan oppia) tein levytangolla. Tanko itsessään painaa 20 kg, joten en minä uskaltanut laittaa siihen kuin 15 kg lisää, kun huolettaa onko tekniikka miten epäsiisti. Sain kuitenkin tehtyä 4 x 10 särkemättä mitään, ja tämän hetken tuntemukset näin 12 tuntia myöhemmin antaa kyllä pontevasti ymmärtää että perseelleen se on mennyt, ihan kirjaimellisesti.
Siitä sitten penkkiin, ja täytyy sanoa että se oli SÄÄLITTÄVÄÄ rimpuilua! Painoa oli tangossa yhteensä 25 kilon edestä, ja ihan peräti jaksoin tehdä 1x8, 1x6 ja 1x4. Mut hei, onhan sekin positiivista kun on parantamisen varaa! Penkin jälkeen olisi kuulunut tehdä leuanvetoja, mutta ongelmat ovat seuraavanlaiset: A) minä en osaa eikä ollut ketään neuvomassa ja B) on vielä sen verran paljon painoa ja vähän lihasta että luultavasti en jaksaisikaan, vaikka tekniikka olisikin hallussa. Tein sitten ylätaljaa puolella omasta painostani, sitä meni puhtaasti 3x6, eikä yhtään enempää, ilman että alkoi kallistua puolimakuulle... Nooo, seuraavaksi pystypunnerrus, ja siinä jos jossain kohtaa olin kiitollinen ettei kukaan ollut katsomassa. Tangossa yhteensä surulliset 13 kiloa, joilla jaksoin tehdä vielä surullisemmat 1 x 8, 1x5 ja 1x4, ja ei ei todella mennyt enää yhtään ylös puhtaasti.
Hauiskäännöt tein itseasiassa samalla tangolla, koska niin olen tehnyt aiemminkin - ja jaksanut tehdä. Nyt ei puhettakaan. 1x8, 2x6, ja siihen tyssäsi. Lopuksi vielä vatsalihasliikkeitä, ilmeisesti alkuperäisessä ohjelmassa on kyseessä ihan perinteiset istumaannousut, mutta minä tein jalkojennostoja penkiltä, koska siinä olen toistaiseksi saanut tuskallisimman poltteen oikeaan paikkaan.
En oo ehkä eläessäni lähtenyt salilta yhtä nopeasti, ja taatusti en ainakaan yhtä pahasti turpiin saaneena. Perse, reidet ja selkä on kuin pesarilla pieksetty - ja nyt mua jo harmittaa, ettei tätä suositella tekemään peräkkäisinä päivinä! Vaikka järkikin sanoo ettei sitä kannata edes yrittää, niin vähänKÖ oon intopiukeena tämän kanssa! Aivan helvetin rankka ohjelma aivan helvetin lösökuntoiselle ämmälle, mutta minä NIIN tulen viettämään koko kesän ja puoli syksyä tämän kanssa!
