What's my name, what's my name

Häntä koipien välissä paluu kotiin aloittamaan alusta. Ikää hintsusti vaille 19. Onneksi oli sinkkukavereita, joten bileiden ei tarvinnut loppua. Lisää siideriä ja krapulapizzaa, epämääräistä sekoilua toisten ihmisten kustannuksella. Satutan sinua, ennen kuin sinä ehdit satuttaa minua. En halua sinua, ettet sinä ehdi sanoa ensin ettet haluakaan minua. Herkuttelua, autolla kruisailua, baareilua, välissä vähän töitäkin. Riekaleina, mutta teräväreunaisina sellaisina. Puolivakavaa pohdintaa, mitä ihmettä sitä isona tekisi. Keskinkertaisilla papereilla lunastettu lumikinos paskahuussin katolla ei nykypäivänä kanna kovin kauas. Kova kiire vaikka polkee vain paikallaan, 2,5 vuotta.

Hakeutuminen hoitoalalle. Ei kutsumus, mutta varma leipä. Koulun aloitus. Ensimmäisen vuoden puolivälissä kaksi vakavaa sairastumista lähipiirissä, motivaatio sata astetta pakkasella, koulu laahaa, jään jälkeen. Sen verran opintopisteitä kasassa, että saa alan kesätöitä. Paino pysyy suunnilleen vakiona, vähän ylipainon puolella. Yllättävä kohtaaminen jenkkifutiskentän laidalla. Ensimmäistä kertaa koko lajia livenä katsomassa, kiitos ystävän joka oli pelannut naisten jefua. Pikatreffit samana iltana, seuraavana päivänä pitkällä kaavalla. Ne treffit on nyt jatkuneet tasan 10 vuotta. Oli kuin olisi tullut kotiin. Oli paikka, jonne oli hyvä pysähtyä, ja paikka jossa löytyi rauha. Mutkatonta ja helppoa, ei asioita joita ei voisi ääneen sanoa. Jo vuoden päästä muutettiin yhteen ja mentiin kihloihin. Siitä vuoden päästä naimisiin. 

Tästä aikaa nyt tasan 8 vuotta. Takkuista taivalta, mustasukkaisuutta, vanhojen traumojen purkua toiseen puolin ja toisin. Kasvamista, onnen hetkiä. Tahaton lapsettomuus, muutama vuosi. Jonossa hoitoihin, ensimmäinen oikea painonpudotus (10 kg Kiloklubin avulla), yllätysplussa. Ensimmäinen ihana tyttö kesällä 2010. Paino ensimmäistä kertaa kolmenumeroisissa luvuissa, ristiäisissä juuri ja juuri alle sadan.

Koska pelättiin että toistakin joutuu odottamaan vuosia, oli yllätys melkoinen kun sama onni suotiin hyvin pian uudestaan. Paino oli lähtötilanteessa 11 kiloa enemmän kuin ennen ensimmäistä raskautta; n. 94 kiloa. Olin ennättänyt juuri aloittaa ensimmäistä kertaa salitreenaamista, ja kokeilin karppausta. Ihmettelin, kun yhtäkkiä pekoni ja paistetut munat alkoi etoa. Paino nousi taas hurjaa kyytiä tähtitieteellisiin lukemiin, loppuraskaudessa jo pitkästi päälle sadan. Jaksoin kuitenkin hyvin, olin töissä loppuun asti, sokereissa ei häikkää. Toinen ihana tyttö 2011. Ristiäisten aikaan paino edelleen kolminumeroinen.

Tämä on ehkä tuskallisin kuva, mitä minusta on olemassa. Kuvakulmia ja valaistuksia voi itsepetoksessaan syyttää vaikka kuin, mutta ei sitä tosiasiaa, että perseeni peittää kolme ihmistä kuvassa. Tämä kuva itkettää ja naurattaa. Se osa minusta, joka osaa nauraa itselleen, nauraa vedet silmissä ihan silkkaa huvitusta. Se toinen osa kaivautuu kahta syvemmälle läskipoteroon. Liian iso vuori kiivettäväksi, ei tämmöinen laihdu, ei minusta ole siihen. En uskalla, en pysty, en halua.

No, jossain vaiheessa kuitenkin sain taas vähän itseäni niskasta kiinni. Aloitin tuolloin ilmaiseksi netissä pyörineen Go Fat Go-dieetin, niitä ihanan Jutta Gustafsbergin ensimmäisiä nettivalmennuksia. En muistaakseni pahemmin liikkunut silloinkaan, mutta ainakin ruokavalio oli tiukka. Muutaman viikon. Jossain vaiheessa sain salikärpäsen pureman uudestaan, ja päästiinkin jo tähän tilanteeseen:

Sitten repesi taas. En osaa sanoa missä vaiheessa, ja mikä oli laukaiseva tekijä. Olin taas jääkaapilla, ahmimassa suunnilleen kahvatkin keittiön kaappien ovista. Läski muistaa, läski on ikuista, kerran venytettynä se osaa todella nopeasti venyä uudestaan. Vielä kolmas pieni ihminen toiveissa, hyvin nopea tärppi, ja räjähdysmäinen painonnousu. Viimeisillä raskausviikoilla paino oli aivan käsittämättömän järkyttävät 124 kiloa, ja tottakai se raskausdiabetesdiagnoosikin lopulta sitten tuli. Paino n. 115 kiloa ristiäisissä.

Katson tätä kuvaa ensimmäistä kertaa lähes 1,5 vuoteen. Ja mua itkettää. Miten ja miksi? Kuka tekee itselleen tuollaista? Mä en ihan rehellisesti ole tajunnut olleeni noin paksu, en vaikka vaaka ja neuvola ja vaatekaappi sanoi mitä. Peilin ohi oppii kulkemaan silmät kiinni, kameraa on pääsääntöisesti helppo paeta. Läski tietää parhaat kuvakulmat. Oikeastaan juuri perhejuhlat taitaa olla niitä, joissa moni lopulta jää kiinni kuvia katsoessaan. Miten? Miksi?

"What's my name, what's my name?"

Marilyn Manson: s(aint)