Tänään sattui olemaan Adidaksen treenicaprit JUURI minun kokoani - joka on muuten tällä hetkellä jo ihan tavallinen L ainakin tuollaisissa joustavissa vaatteissa. Vanhoja treenihousuja olen joutunut jo heittämään pois, ettei mene kaikki aika niiden kannattelemiseen kaksin käsin. Cybershopista mukaan tarttui hauska Misfits-toppi (rakastan bändiä!) ja sitten aiiiivan törkyisen ihanasti noihin Freddies of Pinewood-farkkuihin natsaava fiftarityylinen toppi. Ja hups - nekin molemmat ällää. Työvaatteissa torso tosin mahtuu jo M-kokoon, mutta ei ole vielä tullut mieleen kaupassa lähteä kokeilemaan. Niin ja joo, varsinkin tuossa punaisessa topissa on tarkoituksella vähän kutistumisvaraa, koska sitä on tarkoitus käyttää vasta kahden kuukauden päästä Demented Are Go!:n keikalla. Juu, että Hämeenlinna kutsuu taas, viimeksi sama combo 3 vuotta sitten.
Niin ja aiheeseen perehtymättömille tiedoksi, että nuo Freddiesit eivät siis tosiaankaan ole niitä karmaisevia FREDDY-persefarkkuja. Naisten ensimmäiset farkut oli 40-luvulla tehdastyöläisten työasu, korkea- ja kapeavyötäröinen ja leveälahkeinen malli. Freddiesit on tehty niillä kaavoilla. Niin ja vielä toinen asia, unohdin koko blogin alkupäivitykseen mainita että kuvat tulee sitten raakana; minä meikkaan tosi harvoin. Sorry! Tuo Feenix-lintu aloitettiin muuten viime kesänä Superdieetin lopussa, ja jäi kesken. Ensi viikonloppuna tehdään valmiiksi. Vuoden aikana harmittelin toistuvasti kun jäi milloin mistäkin syystä vaiheeseen. No, tätähän se odotti. Uutta tuhkasta nousemista, tietenkin.
Huomenna aamuvuoroon töihin. Tein tuossa 3 päiväksi valmiit ruoka-annokset, ja pakkailin jo aamupalaakin valmiiksi, kun olen tavannut syödä sen töissä. Onneksi tulin jo keväällä hankkineeksi uuden repun, kun töihin maaliskuussa palasin hoitovapaalta. Mukaan lähtee nimittäin yhtä ainoaa työvuoroa varten yksi iso pakasterasia, kolme pienempää rasiaa, pari pakastepussinöttöstä, viilipurkki ja shaker. Muistinkohan edes kaiken. Eikä iltavuorojen kattaus ihan hirveän paljon pienemmäksi jää, kun jo tiistaina taas palvelen sairaanhoitopiiriä 9,5 tunnin ajan. Keskiviikkona sama uusiksi.
Työajat on välillä aika jäätäviä, mutta sen kääntöpuolena on aivan fantastinen työyhteisö täynnä huikeita tyyppejä, työ on alati muuttuvaa, kiehtovaa, kiinnostavaa, potilasvirta on jatkuva (eli kusipäistä pääsee suhteellisen nopeasti eroon), ja vuorotyön vuoksi tilipussillakin pärjää kun vähän käyttää järkeään. Paluu töihin oli kuin olisi kotiinsa palannut, ja se se vasta on mukava tunne!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti