keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Let bygones be bygones

Niinpä niin; joulukuun loppu on mennyt täysin joulumoodissa; syöden ja maaten, toki töissä käyden mutta ei sillä nyt ihan kaikkea perseilyä anteeksi saa. Paino yrittää kivuta ylöspäin, olo on nuutunut, väsynyt, haluton ja äreä. Myös unirytmi on päin prinkkalaa. Ja tämmöistä se oli ennen aina. Luvattoman pitkään on nytkin mennyt vetelehtiessä ja ajelehtiessa, mutta ei se taas auta kuin kääriä hihat ja palata taistelukentälle. 

Tammikuussa - tai tarkemmin sanottuna nyt heti - ruokailurutiinin tiukka palautus, helmikuun alussa alkaa joulupukin avustuksella on ramp. Sitä odotan kuin kuuta nousevaa, mutta silti ei voi eikä saa jäädä koko tammikuuksi vellomaan löysäilymoodissa. Sitä nihkeämmin se kauan odotettu uusi harrastuskin alkaa, mitä kauemmin tähän itseään taas totuttaa. On järkyttävää, miten helposti ja nopeasti tähän ajautuu. 

Onko sitä ihan oikeasti kuin alkoholisti, että loppuikänsä pienistä sivuaskeleista jää ränni päälle? Vaikea sitäkin ajatusta on hyväksyä. Mutta ajattelin kaikkien tekemieni syväluotaavien analyysien jälkeen lopettaa henkisen vatkaamisen tämän asian kanssa, ja siirtyä automaattiohjaukselle toistaiseksi. Sen verran minulla on jo selkäytimessä ateriakohtaiset ohjeistukset, ettei niitä tarvitse uusiksi opetella. Sen kuin tekee vaan. Sali-into olisi vielä jostakin kaivettava tammikuun ajaksi, kun kuitenkin oman salin jäsenyys on kuun loppuun voimassa. Sekin löytyy kyllä, kun vain nousee ja lähtee liikkeelle. Ei odottelemalla.




Viime viikonloppu töissä oli ihana. Välillä mennään pitempiä aikoja perustyössä, josta suurin osa on tuttua, osa on jonkin melko äskettäin opitun vahvistamista, ja sitten yhtäkkiä rysähtää kerralla monta uutta asiaa, tai jokin aiemmin opittu syvenee muutaman askeleen kertalaakista. No, viikonloppu oli taas sellainen, kiitos ihanien, mahtavien ja huikeiden kollegoiden jotka antavat aikansa ja kokemuksensa meidän vihreämpien hyväksi, kun vain tilanne sallii ja osaa pyytää. Avoin mieli, nöyryys ja halu oppia palkitaan maailman parhaassa työpaikassa avokätisesti. Myös tilannetaju ja vinksahtanut huumori kantavat pitkälle. 

Tammikuun aikana on näköjään tulossa suunnitellusti työnkuvan laajentuminen yhteen osa-alueeseen lisää. Tähän mennessä opitut asiat ja taidot tuodaan epävakaampiin olosuhteisiin ja käännetään liekkiä isommalle. Toisaalta tärkein taito on osata pitää suu kiinni, kuunnella, ja tehdä ripeästi mitä käsketään. I can do this! I think...







sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Vihaa sitä paskiaista! Crossfit trial päättyi

Ihana viikko crossfitin parissa tuli päätökseen eilen. Perjantain teemana oli etukyykky, ensin haettiin maksimia kolmen toiston sarjoissa ja harjoiteltiin tekniikkaa. Epäilin etukäteen olkapään ja lavan liikkuvuutta, mutta noilla koutseilla tuntuu olevan joka ongelmaan pussillinen kikkoja hihassaan, ja sain yllättävän kivuttomasti kyynärpäät riittävän ylös ja tangon kropan päälle lepäämään. Kyykky tehdään suoralla selällä, rinta auki ja ylös, lantio taakse. Sitten vaan alas, paino kantapäillä. 

Lopputunnista otettiin tangolta puolet painosta pois ja vuorossa Death by ft squat 20 min cap. Koska lajille tuntuu olevan ominaista ilmaista yksinkertaiset asiat hankalasti, niin suomennetaan tuo. Eli 20 minuuttia aikaa, ja lähdetään kyykkäämään niin että ensimmäisellä minuutilla yksi kyykky, loppuminuutti lepoa. Toisella minuutilla kaksi kyykkyä, lepo, kolmennella kolme jne. Niin pitkälle kuin pääsee. Sitten kun tipahtaa, leikki lähtee alusta. 20 min cap tarkoittaa sitä, että 20 minuutin aikana vedetään niin monta kertaa ja niin pitkälle kuin pääsee. Pääsin 12 kierrosta, viimeinen toisto 12. minuutin viimeisellä sekunnilla, jolloin 1. kierros lähti suoraan ilman lepoa. Ei tullut kauhean montaa toistoa, kun noutaja tuli. Ei tainnut kukaan päästä ihan loppuun asti, mutta aika moni pääsi kyllä hirmuisen lähelle. Rautaista jengiä. Aamulla heräsin siihen kun kyljen kääntäminen sattui, eikä ihme...




Eilen oli viimeinen kerta, ja edellisenä päivänä rääkätyillä reisillä oli herkkua sukeltaa kahvakuulaswingiin. Alkulämmittely oli ihana; 3 kierrosta row 200 m (siis soutu), deathmarch 10 m ja 10 x sit-ups. Ihania kaikki, ja ajattelinkin että mitähän p*skaa on luvassa kun näin lempästi aloitetaan... No se swingihän se tosiaan oli. Ensin haettiin tuntumaa 16 kilon kuulalla (siis minä, joillakin oli isompaa, joillakin pienempää), ja sitten käsky kävi vaihtaa isompaan. 20 kilon kuulat pääsi loppumaan, joten ainoa vaihtoehto oli se 24 kg sitten. "Juu juu", huuteli ohjaaja iloisesti, kun mulkoilin vuoroin ohjaajaa ja vuoroin mokomaa murikkaa jota raahasin riviin, "vihaa sitä paskiaista!" 

Lopputunnin leikkinä oli boxihypyt ja kahvakuulaswing amrap 2 min, 1 min rest. Eli niin monta kierrosta kuin kahteen minuuttiin ennättää, 10 swingiä ja 5 boxia, minuutin lepo ja ralli alusta. Minun kohdallani tosin ei voi puhua hypystä, suosiolla skaalasin ja askelsin boxit. Pakkohan se on jossain vaiheessa kokeilla miltä verille raapiutuneet sääret, murtunut sormi ja nenäverenvuoto yhdessä tuntuvat, mutta vielä ei kantti riittänyt. Oma sali on nyt irtisanottu tammikuun loppuun, ja ellei arpaonni suosi (seura arpoo kaksi paikkaa tammikuun on rampille) niin sitten helmikuussa starttaa ihan kunnolla.

Aamulla olin aikeissa hemmotella itseäni protskupannareilla, kun Fitnesstukusta tilaamani Pancake mix-paketti saapui. Pannuhan meillä on sysipaska ja vaihtoon menossa ollut jo ikuisuuden. Kaupassa se tuppaa unohtumaan, ja tässä vaiheessa sen sitten muistaa... Niin että pannarit edelleen tyypittämättä, pitää arvostella sitten kun pääsee edes maistamaan. Ristus... Ja ei muuta kuin blenderi laulamaan. Illaksi töihin, lounaskin tuossa juuri valmistui niin on eväätkin tehty. Ihana pikkupakkanen ja ohuen ohut lumihyhmä maassa. Tunnin lenkki koiran kanssa, mukavasti vertyi kun taas on niin tuhannen jumissa koko torso.

Protskupannaria, anyone? Bon appétit!



torstai 10. joulukuuta 2015

Usko äitiäsi! Ensitunnelmia crossfitistä

Kuten ehkä muutaman kerran innoissani olen tullut maininneeksi, olin ihanan työkaverini ansiosta kerrankin oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ja ennätin napata paikan paikallisen crossfit-seuran ilmaiselta trial-viikolta. Nyt järjestivät ensimmäistä kertaa tilaisuuden yhteensä 40 ummikolle päästä kokeilemaan ja tutustumaan lajiin, kulkematta ensin on rampin kautta. On ramp on joka tapauksessa edessä meilläkin kokeilijoilla, mikäli laji ottaa syttyä niin paljon että sitä haluaisi jatkossakin harrastaa. Mutta toisaalta kuulemani mukaan on ramp poikkeaa tavallisesta treenistä sen verran, että pelkästään sen käytyään voi olla vielä vaikea tietää innostuuko tosissaan vai ei. 

No, maanantaina leikki alkoi, ja jo se ensimmäinen tunti avasi oven ihan uuteen maailmaan. Lähtien siitä, että olen koko ikäni punnertanut päin helvettiä, ihmetellen miksi en yhtään kehity. On se jännä! Nyt kun kädestä pitäen neuvottiin, yllättäen niitä alkoi mennä, ja tekeminen oli tuntuvaa ja kivaa. Lisäksi kyykättiin ja soudettiin renkailla. Hyvin tarkeni. Tiistaiaamuna herätessä oli selkeästi löytynyt aivan uusia lihaksia, paikoissa joissa ei aiemmin olisi osannut samanlaista tuskaa kuvitellakaan. Yläkroppa aivan järkyttävässä jäkissä. Ja eikun illalla uudestaan. 

Tiistaina harjoiteltiin soutua ja burpeeta, ja pelkästään näihin kahteen on mahdollista käyttää tuskan ja ahdistuksen täyteinen tunti. Keskiviikkoaamun tunnelmia ei viitsi edes yrittää sanoittaa. Eilisen tunnin teemana oli wallball ja maven perustekniikkaa pallolla, ei siis todellakaan päästäneet meitä tankojen lähellekään. Tänään on välipäivä, joskin menen tästä kohta illaksi töihin. Jos saan takin päälle ja repun selkään, kädet ei nimittäin nouse hartialinjan yli eikä taivu selän taakse huutamatta. Edessä lisää leikkiä vielä perjantaina ja lauantaina.

Harmittaa ihan ***keleesti. Niin hirveesti että tekis mieli paukuttaa päätä seinään. Nimittäin se, että olen oman salini kanssa naimisissa vielä tammikuun loppuun asti, ja tammikuun on rampille olisi vielä pari paikkaa jäljellä. Mutta tilin saldo ei todellakaan armahda maksamaan kahta salia päällekkäin. Sitä tällä hetkellä on ihan kirjaimellisesti köyhä JA kippee. Kippee silleen ihanalla, imelällä tavalla.

Vaikka yleensä on oltava edes periaatteesta eri mieltä äitini, sen crossfithörhön kanssa. Mutta pakko se on tälläkin kertaa taipua. Aivan huikeen monipuoliselta vaikuttaa, treeneissä tulee ihan hirveästi sellaista mikä ainakin minulla muuten jää aivan täysin tekemättä.

Mukavuusrajojen ylittäminen on toki salitreenissäkin peruskauraa, mutta yksin treenaavaa ei kukaan tarvittaessa työnnä lempeästi mutta lujasti rajan yli silloin kun päänsisäinen käsijarru yrittää mennä päälle. Siitäkin olen saanut jo muutamia näytteitä tämän kolmen päivän aikana, ja kyllä se vaan toimii. Ottautuvista ohjaajista ja kivasta ryhmästä saa näköjään aivan hirveesti lisätsemppiä tehdä vielä se viimeinen toisto senkin jälkeen kun "ei jaksa enää". Ei oo ihme että tämä treeninjälkeinen kärsimyskin on aivan omaa luokkaansa. 

Että kyllä ne äiditkin joskus jotain tietää. Uskokaa niitä.

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Ylös kuopasta

Viimeinen viikko on mennyt enemmän ja vähemmän harakoille. Sairastelun takia treenitauko on venynyt melkein kahteen viikkoon, ja käytännössä se tarkoittaa aina myös ruokavaliosta lipsumista. Aamupala jää pois, lounas jää pois, sitten syödään leipää tai jotain muuta joka ei pidä nälkää, ja illasta syödään kaikki mikä kiinni saadaan. Se on uskomatonta, kuinka nopeasti se tuohon menee. Ja heti kun liike pysähtyy, vaikka silloin erityisesti pitäisi pitää edes ruokavaliosta kiinni. Siinä vielä yksi ratkaisematon arvoitus, miksi nämä tornit kaatuvat aina yhdessä.

Mutta ei auta murehtia, enkä niin teekään. Nyt istun lusikka kauniisti kädessä "puuhtoa" syömässä, huomenna saan postista paketin Fitnesstukulta ja sitä myöten CLA palaa aamupillereihin. Paketissa vähän muutakin pientä kivaa motivaatiovälinettä. Ja motivaatiovälineistä suurin; huomenna alkaa viikon kestävä tutustumisviikko paikalliseen crossfit-seuraan. Pakettiin kuuluu 5 treenikertaa, ja kuvaus kuulosti aika kattavalta. Lisäksi tutustumisviikko on täysin maksuton!

Nyt sarvikuonon kanssa nenän kimppuun, voiton puolella ollaan taistelussa minä vs. sinuiitti, mutta vielä saa vääntää. Aloitti oikealta, jatkoi vasemmalta, ja mulle NIIN alkaa riittää jo! Jos nyt väkisin jotain hyvä haluaa keksiä mitääntekemättömyydestä, niin joululahjat on kaikki hankittu (kiitos verkkokaupat!) ja uusi tukkakin on päässä. Ite tein ja säästin, ja se on varmaan taas kaks viikkoa kun alkaa kyllästyttää. Ihme tauti tämäkin krooninen hiustenmylläys.


tiistai 1. joulukuuta 2015

Onnistumisen avaimia pt. 2

Edellinen aiheeseen liittyvä postaus liittyi ensisijaisesti menneseen. Lihomisen syihin ja hankalan kierteen sitkeään ylläpitämiseen, joka olisi tarkoitus katkaista jotta muutos voi tulla tilalle. Ne ovat yleensä vuosien saatossa säännöllisesti toistuneita ja syvään urautuneita tapoja ja ajatuksia, ja on turha kuvitella sen kaiken pyyhkiytyvän pois sillä, että vain "yksinkertaisesti päättää niin", tai "alkaa treenata itsekurilihasta". Jos se olisi niin äärettömän helppoa, ei olisi lihavia ihmisiä.



Toki painonpudotus, laihtuminen, kiinteytyminen, elämäntaparemontti - you name it - vaatii päätöksen, tavoitteita ja sitoutumista. Yleensä matkan varrelle mahtuu voittojen lisäksi kompastelua, horjumista ja ikävä kyllä ei ainoastaan kaatumisia, vaan suoranaisia mahalaskuja. Ihan reteästi turvalleen siihen samaan paskaan, josta epätoivoisesti yrittää nousta. Siihen on myös hämmentävän helppo jäädä rypemään, ja mikäpä ettei, kyllähän possullekin se oma lätti liejuineen on tutuin ja turvallisin paikka olla. Juuri siksi mielestäni on äärettömän tärkeää käydä mennyt läpi, ja sen jälkeen päästää siitä irti. Mennyttähän et voi muuttaa, mutta miksi jäädä siihen kiinni. Mitä niin hyvää se on tähän asti tuottanut, että siinä kannattaisi sitkeästi roikkua? Tunnista, hyväksy ja päästä irti. Vasta sen jälkeen muutos voi tapahtua.



On ihmisiä, jotka onnistuvat kerralla, hirmu kiva heille. Rohkenen silti väittää, ilman sen tarkempaa tilastoihin syventymistä, että suurimmalla osalla onnistuminen on usean yrityksen ja kompastumisen takana. Josta päästäänkin niihin minun mielestäni avaimista tärkeimpiin. Niitä ovat irtipäästämisen ohella aika, ja armo. Ymmärrys siitä, ettei haitallinen toimintatapa ja kierre ole kehittynyt päivässä, ei viikossa eikä edes kuukaudessa. Sen tosiasian hyväksyminen, ettei vuosien varrella hankittu katoa päivässä, ei viikossa eikä edes kuukaudessa. Muutos vie aikaa, ja itseasiassa näkyvä muutos ilmestyy nopeammin kuin se pysyvä muutos, joka korvien välissä on tapahduttava. 




Me olemme vain ihmisiä, kaikilla omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Tehdyistä virheistä loputon itsensä ruoskiminen ei ruoki positiivista kehitystä ja muutosta millään tavalla. Toisaalta jatkuva itsensä armahtaminen samoista asioista kerta toisensa jälkeen viestii siitä, ettei kaikki muutokseen tarvittavat palikat ole vielä kasassa. Aidon hyväksymisen, anteeksiantamisen ja irtipäästämisen tunnistaa siitä, että sen jälkeen alkaa ihan oikeasti tapahtua.




Kuten aiemmin sivumennen todettu, kaikki keinot ovat sallittuja. Mikä ikinä auttaa oikealle tielle tai pysymään tiellä, ota se matkalle mukaan. Jos jokin tuntuu alkuun hyvältä mutta osoittautuu myöhemmin hyödyttömäksi, päästä siitäkin irti. Taustalla olevia asioita voi saada työstettyä omassa päässään hyvinkin pitkälle, ja joskus yhteisvoimin, ainakin ne onnekkaat, jotka samassa tilanteessa olevia tuntevat. Joskus ongelma ja lukot ovat kuitenkin niin tiukassa, että tarvitaan ulkopuolista, ammattimaista apua. Vaikka ongelma ilmenisi vinksahtaneen syömisen muodossa, paras apu ei välttämättä ole ravitsemusterapeutti. Henkilö, joka surkeimmassa tapauksessa esittelee virallisterveellisen lautasmallin ja pussikeittokuurin alkuun pääsemiseksi, taputtaa olalle ja sanoo että kyllä se siitä, kun vaan päätät niin. Joskus enemmän hyötyä voi olla terapeutista, joka auttaa pääsemään ongelman alkulähteille ja selättämiseen sitä kautta. 



Minä en hakeutunut (psyko)terapiaan, koska jokin vipu naksahti ja pyörä pyörähti oikeaan asentoon oman ajatustyön kautta. Uskon että jos edelleen odottelisin parempaa huomista, olisin jo älynnyt hakeutua ammattiauttajalle. Ravitsemusterapeutilla kävin kyllä kerran, mutta lähestymistapa ongelmaan tuntui aika etäiseltä. Ensimmäisellä käynnillä haukuttiin etävalmennukset, Superdieetti jonka olin juuri aloittanut, ja kaikki mahdolliset ihmisten omat sovellukset. "Kyllä täällä on kuule kaikki taikatemput nähty!". Seuraavalle tapaamiselle oli tarkoitus viedä kaksi palaa suklaata, ja harjoitella käsittämään että kaksi palaa sitä maailman suurinta herkkua (eli paras puudute) on riittävästi. Muistan ajatelleeni, että minä en ole niin tietämätön enkä tyhmä, ettenkö tietäisi mikä on kohtuullista ja riittävästi, tai ettenkö tietäisi mitä ja miten pitäisi syödä. Kysymyshän on ainoastaan siitä, että minä en siitä huolimatta tee niin. Ja väitän että suurimmalla osalla kyse on nimenomaan siitä. Ei tiedon puutteesta, eikä varsinkaan tyhmyydestä.

Olen vuosien varrella aloittanut Go Fat Go-haastetta, karppausta, kalorilaskentaa Kiloklubin avulla, Superdieettiä, Bodycampin Bikini Challengea, Fitfarmin Bikini Challengea... Jokainen näistä on antanut eväitä, vaihtoehtoja, inspiraatiota, vertaistukea, ryhmäkuria ja positiivista kilpailuhenkeä. Auttanut tilaan jossa voi lyödä aivot narikkaan ja syödä vain mitä käsketään. Vapauttanut ajatustyön ruoasta niiden taustatekijöiden käsittelyyn. Ja varsinkin Superdieetin myötä löysin aivan uskomattoman vertaistuen. Ryhmä on edelleen 1,5 vuoden jälkeen koossa, ja siihen kuuluu yksi erityisen tärkeä henkilö, jota nimitän ylpeydellä ystäväkseni. 




Jokaisessa näistä valmennuksista olen myös kompastunut ja horjunut, kaatunut ja usein myös jäänyt makamaan muutaman kompastumisen jälkeen. Olen aina takertunut sitkeästi ajatukseen, että kaikki sivuaskeleet ohjatusta dieetistä kaataa koko homman. Kaikki on pilalla ja kaikki jo tehty työ on menetetty, sama siis jatkaa entistä rataa. Ja entä se treeni? Piti olla x treeniä viikossa, enkä tehnyt yhtään tai tein vain yhden. Koska ei ollut aikaa käyttää 1,5 tuntia salilla yhtenäkään päivänä. Koska ei se puolen tunnin tai tunnin liikkuminen mitään hyödytä kuitenkaan. Näillä tekosyillä hain lupaa pysyä tutussa ja turvallisessa, koska muutos on pelottavaa niin kauan, kuin mennyttä ei uskalla päästää painumaan sinne minne se kuuluu. Ja se päänsisäinen kriitikko näkee jokaisen tilaisuuden päästä sanomaan, että "mitäs minä sanoin, perseelleenhän se taas meni kuten odotettu, mitä siinä rimpuilit kun et kuitenkaan onnistu!" 

Valmennuksiin osallistuminen silloin kun ajatustyö on vielä vaiheessa, ei minusta ole missään nimessä rahanhukkaa. Ja varsinkin tämä viimeisin joka on vielä menossa, Fitfarmin Bikini challenge, löi viimeisen naulan arkkuun tuossa treeniasiassa. Valmennukseen kuuluva treenipankki tarjoilee maksimaalisen tehon minimaalisessa ajassa, ja niin sekin tekosyy on taputeltu pois. Jumiutunut ajatus vapautuu hitaasti, mutta myös nämä konkreettiset keinot auttavat siinä. 

Pienistä askelista tulee yhä piteneviä matkoja kohti tavoitteita ja päämääriä, samanlaisina toistuvista pienistä oikeaan suuntaan kuljettavista askeleista tulee uusia rutiineja entisten tilalle. Muutoksesta tulee koko ajan pysyvämpää, ja vaikka kaatumisia edelleen herkästi tulee, on pystyyn nouseminen ja matkan jatkaminen koko ajan helpompaa. Ja ennen pitkää myös herkuttelusta tulee luvallista, riittävän harvoin ja kohtuudella toteutettuna luonteva osa elämää. Ei syyllisyyttä, ei kaatuilua. Ei edes polvi käy maassa.

Ja vielä tiivistäen; tunnista ja hyväksy mitä on ollut, ja päästä irti. Anna muutokselle aikaa, anna itsellesi armoa kokeilla, erehtyä ja nousta uudestaan entistä vahvempana.



maanantai 30. marraskuuta 2015

Ilmainen laihdutushaaste!

Aion tässä lähitulevaisuudessa avata tarkemmin erilaisia menetelmiä, joilla olen vaihtelevalla menestyksellä painoa pudottanut. Nyt on kuitenkin sen verran väsymys ja flunssa päällä (juu, ja treenitauko sen kuin pitkittyy) että jääköön odottamaan parempaa päivää. 

Sen verran kuitenkin lyhyesti pitää mainostaa, että fitnessurheilija Susan Saarinen aloittaa huomenna oman vastineensa yhteiseen painonhallintahyvään! Eli Facebookissa starttaa huomenna Susanin johdolla ilmainen 10 viikon haaste onnistumiseen, ruokavalion muutokseen ja treeni-innon löytämiseen. Susan seuraa ryhmänsä viikoittaista edistymistä ja antaa vinkkejä matkan varrella. 

Kokemuksesta voin sanoa että minulle nämä erilaiset valmennukset on aina antaneet kaivattua lisäpotkua niin ryhmäkurin kuin vertaistuenkin muodossa. Yleensä ovat enemmän ja vähemmän maksullisia, mutta tämä on täysin maksuton. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan, koska tässä et todellakaan voi menettää mitään, paitsi rasvaa! Lisää aiheesta ainakin Susanin blogista, joka löytyy tästä linkistä. Tapahtuman FB-sivu puolestaan löytyy täältä. Susan on itse pudottanut painoaan n. 40 kg ja treenannut itsensä bikini fitness-lavoille. Kaikki mukaan vaan! :)

torstai 26. marraskuuta 2015

Onnistumisen avaimia pt. 1, s'il vous plaît!

Minä olen mestarilaihduttaja. Olen tiputtanut monta kymmentä kiloa vuosien varrella, ja mikäpä se on sitä yhtä ja samaa kymppikiloa tiputellessa, kun sen on joka kerta haalinut korkojen kera takaisin. Kymppi on se maksimi mihin on tahdonvoima tai mikä ikinä onkaan, riittänyt. Ja sitten mopo keulien lepikkoon ja reilusti saman kympin lihoneena uuteen yritykseen. Nyt on kasassa 28 kiloa pudotusta, ja olen päättänyt että en enää grammaakaan niistä tiputa uudestaan. 

Sen sijaan saavutetun painon pitäminen on asia jota nyt alan opetella, samalla kun varsinaisen pudotusurakan viimeistä kymppiä viedään. En väitä osaavani, enkä hehkuta superminän mahtavia voittoja. Sen minkä voin tehdä, on jakaa niitä ajatuksia joiden avulla olen päässyt tähän asti. Ja otan ilomielin vastaan lisää avaimia myös teiltä, ihan kaikenlaiset ajatukset on tervetulleita! 

Yövuorojen jälkeen ei ajatus ehkä leikkaa ihan tykimmin, mutta täydentelen tätä joka tapauksessa viimeistään uusien oivallusten myötä. Avaimet eivät ole missään tärkeysjärjestyksessä, ihan tarkoituksella, koska ne kaikki ovat omalla tavallaan olleet minulle tärkeitä, osa jopa ratkaisevia. Toivottavasti näistä on jollekin toisellekin apua.



Mennyt aika

1. Kuinka päädyin tilanteeseen, jossa painan kahden aikuisen verran?

Koska paino karkasi käsistä? Mitä silloin tapahtui? Mikä laukaisi holtittoman syömisen?

- Minulla varsinainen lihominen alkoi nuorena aikuisena, kun muutin kotoa pois yhteen silloisen poikaystävän kanssa. Tiukka talous, mutta kova into juhlimiseen, jolloin säännöllisen ja järkevän ruokailun korvasi alkoholi ja usein toistuvat krapulapäivät sohvalla pizzan ja karkkipussin kanssa. Vähäinen liikunta. Tottakai paino nousi, ja aika nopeastikin.

Vielä tässä vaiheessa en kuitenkaan ollut mikään järkyttävä läski, mutta varsinkin viimeisen eroa edeltävän puolen vuoden ajan toistuva riitely, mustasukkaisuusdraamat, henkinen vääntö ja toisen osapuolen harrastama osittain tahallinenkin epävarmuudessa ja varpaillaan pitäminen nakersivat vääjäämättä itsetuntoa. Viimeinen niitti itsetunnon arkkuun oli ääneen sanottu: "pitäisköhän sun laihduttaa". Ensirakkauden suusta kuultuna se lienee paskamaisin  ja seurauksiltaan kauaskantoisin asia mitä minulle on koskaan sanottu, ja sentään työn puolesta olen melkoiseen verbaaliseen ripuliin tottunut.




Mikä ylläpiti holtitonta syömistä?

Epävarmuus ja sitä seuraava häpeä piiskasi herkkuhimot uusiin ulottuvuuksiin. Ruoka ei arvostele. Ruokaa ei hävetä näyttäytyä seurassani, eikä herkut sano pahasti. Syöminen on mukavaa ja siitä tulee hyvä mieli. En osaa sanoa missä vaiheessa niin kävi, mutta jossakin matkan varrella päädyin aika monelle ahmijalle tuttuun tilanteeseen. Olo on jollakin tavalla lohdullinen ja turvallinen, kun pötsi on niin täynnä että hädin tuskin tolpilleen jaksaa nousta. Jumalaton ähky, sellainen että juuri ja juuri pallea sopii hengitysliikettä tekemään. Kun henki taas kulkee normaalisti eikä okseta, onkin jo seuraavan kattauksen aika. 

Väistämätön seuraus on tietenkin nopea painonnousu, mutta siltä pystyy hämmentävän kauan sulkemaan silmänsä, kun päättää olla näkemättä. Samalla sen kuitenkin tiedostaa, sen että jo kameralaukun vetoketjun ääni saa pakenemaan paikalta ja piiloutumaan minne tahansa. Sen että peilien ja heijastavien pintojen ohi kulkee sivuttain. Koska hävettää niin helvetisti se jokaiseen ilmansuuntaan levinnyt ruho, jota yrittää itseltään ja muilta kätkeä. Peilikuva näyttää hirveältä, olen siis hirveä ihminen. Epäonnistunut, viallinen, huono. Tässä vaiheessa ei oikeastaan ole enää yksittäisiä itsetuntoa musertaneita kommentteja tai kommentoijia, vaan kyseessä on itseään ruokkiva kehä.


2. Miksi aiemmat laihdutusyritykset ennen pitkää aina epäonnistuivat?

Ketä varten yritettiin laihtua?
Millä keinoilla yritettiin laihtua?
Mihin yritykset kaatuivat?

- Ensimmäisen kerran yritin laihduttaa siksi, että toinen henkilö halusi minun tekevän niin. Ei minulla ollut mitään käsitystä siitä miten paino tippuu, enkä ollut sitä niin kovin ajankohtaisena kokenut koska en itse kärsinyt joitakin kiloja nousseesta painostani. Ostin kaupasta rasvattomia (mutta luultavasti varsin sokerilla kyllästettyjä) tuotteita, kitkuttelin nälässä ja päädyin ahmimaan, usein jopa saman päivän iltana. Paino ei todellakaan tippunut.

Kumma kyllä, eron jälkeen laihduin spontaanisti ja enempiä yrittämättä samoihin mittoihin, kuin ennen varsinaista lihomista. Ei ne elintavat terveellisiä olleet silloinkaan, mutta kuitenkin paino laski. Silloin myös liikuin enemmän, jolloin toki oli varaa syödäkin vähän enemmän.

Seuraava tietoinen laihdutusyritys tuli vasta melko pitkän ajan päästä. Välissä olin jo tavannut miehen joka nyt 10 vuotta myöhemmin asuu meillä. Yhdessä kesässä pamautin lähes kympin uutta elämäniloa tauluun, kun se kesä meni grillatessa ja muuten vain herkutellessa. Ensimmäiset pari vuotta sisälsi paljon edellisten suhteiden painolastia puolin ja toisin, ja kipeiden asioiden keskellä sitä herkästi turvautui siihen millä aiemminkin mielipahaa ja epävarmuutta turrutti. Jotkut puuduttaa itseään viinalla, minä sokerilla. 

Takkuisen alkutaipaleen jälkeen tuli seuraava elämänvaihe, ja törmäsimme ilmiöön nimeltään tahaton lapsettomuus. Syytä sille ei löytynyt, mutta koska ylipainon vaikutuksista tiedetään paljon, sain motivaatiota yrittää pudottaa painoa. Kiloklubin avulla kaloreita tarkkaillen ja vihreitä palloja tavoittelemalla tiputin tasan 10 kiloa, ja melkein saman tien laihtuminen tuottikin tulosta. Nyt minulla oli kuitenkin itse itselleni myöntämä lupa syödä kahden edestä, ja ai että sitä lupaa tulikin hyödynnettyä ihan 25 kilon edestä. Melkein heti perään uutta tulokasta, ja seuraava kaksikymppinen kasassa. Ensimmäisestä se maaginen kymppi oli kerennyt kadota, niistä pari kiloa karppaamalla (ja se ei muuten toiminut minulla ollenkaan), joten olinkin kasvanut jo kolme kymppiä lähtötilanteesta.

Seuraava tietoinen yritys oli netistä ilmaiseksi löytyvän Go Fat Go'n avulla. Syy laihduttamiseen oli se, että en halunnut enää olla lihava. Siihen aikaan Jutta G veti GFG-haasteita, yksi haaste kesti aina kolme viikkoa. Google löytää edelleen nuo samat ohjeet, jotka ovat sinänsä ihan toimivia ja käyttökelpoisia. Pidemmän päälle energiamäärä ohjeilla jää kuitenkin melko vähäiseksi, joten ihan hirveän pitkäaikaiseen käyttöön ohje ei mielestän sovi. Enemmän kyseessä on dieetti, ennalta määritellyn mittainen rykäisy jonka aikana kiristellään se mikä ehditään ennen ajanjakson päättymistä. Sitten tien päässä odottaakin jumalaton herkkuöveri, joka monella kaltaisellani karkkinarkilla on sama kuin avaisi tulpan altaan pohjassa ja sukeltaisi takaisin viemäriin.



Välissä taas mässäilyntäyteisiä aikoja, ja paino kipuaa yhä ylemmäs. Vielä kolmas raskaus ja uudet huippulukemat tauluun. Tällä kertaa kärysin myös kohonneesta paastoarvosta sokerirasituksessa. 

Jokaikinen onnistunut laihdutuksen alku tuotti onnistumisen elämyksiä ja nostatti fiilikset korkealle. Jokainen epäonnistunut laihdutus, riippumatta siitä tuliko totaalinen repsahdus 2 viikon vai 2 kuukauden jälkeen, pudotti takaisin pohjalle. Olet edelleen täysi paska, eikä sinusta ole vieläkään mihinkään. Ei edes kontrolloimaan mitä käsi suuhun vie. Äkkiä karkuun syömisövereihin, kun veri pakenee päästä mahaan eikä aivot jaksa pyörittää ajatuksia siinä samassa iänikuisessa kritiikkikarusellissa. Lisäksi oli joitakin ihmisiä, jotka ystävällisesti muistuttivat asiasta myös ääneen. "Et kai sinä tuota syö?", "NOIN paljonko sinä sitä syöt??"

Yhteisiä näille kaikille yrityksille oli se epätoivoinen takertuminen ajatukseen, että kun nyt tällä mullistavalla dieetillä jaksan roikkua tarpeeksi kauan ja laihtua riittävästi, olen muuttunut luonnonlakeja rikkovaksi ihmeeksi joka voi myös jatkossa syödä kaikki maailman herkut niin että nahka on lähellä revetä, mutta ei enää koskaan liho. Yhdistävä tekijä oli haluttomuus myöntää että onnistuakseen on tiedettävä, ihan todella sisäistettävä, ettei entiseen ole paluuta. Ei koskaan. Tietääkseni sellaista ihmettä ei ole vielä nähty, enkä enää kuvittele voivani itse olla se maailman ensimmäinen tuon kaltainen ihme.


3. Mikä pakotti avaamaan silmät ja katsomaan kunnolla, ja ryhtymään ihan oikeasti tositoimiin?

Keväällä 2014 paino oli jotain aivan järkyttävää, eikä asiaa päässyt enää karkuun. Kammottavan ulkomuodon lisäksi loppuraskauden kohonneet verensokerit säikäyttivät. Nyt alkoi olla todellakin aika tehdä jotakin, ennen kuin lihominen pilaisi muutakin kuin peilikuvaa. Näin kuvia itsestäni, ja pakotin itseni katsomaan niitä. Riisuin peilin edessä, otin kuvan ja pakottauduin katsomaan sekä peiliin että kuviin. Nyt oli valinnan paikka. Kaikki se tuttu ja turvallinen jolla tähän tulokseen oltiin päästy, vai se aiemmin useilla lässähtäneillä yrityksillä tavoiteltu muutos, joka johtaa terveellisempään elämään ja kroppaan joka edustaa sitä elämäntapaa. Haluanko olla lihava ja ennen pitkää myös sairas, ehkä sen takia lyhytikäinenkin? Haluanko elää mahdollisimman pitkään terveenä, haluanko voida hyvin ja myös kokea näyttäväni hyvältä? Kumpaa haluan enemmän?

Valintaa tehdessä olin jo jonkin verran työstänyt mennyttä aikaa, ,ja tunnistanut mikä johti mihinkin. Olin jo oppinut ajattelemaan, ettei minun kannata olla itseni pahin vihollinen. Itseään parempaa ystäväähän ei kukaan voi saada, joten miksi ei tutustua kunnolla. Pysyvää valintaa ei voi tehdä, jos ei tiedä ja ymmärrä ja usko, että todella ansaitsee kaiken sen hyvän, mitä tuleva muutos tuo tullessaan. Monesta asiasta luopuminen on paljon helpompaa, kun ymmärtää miten haitallista se aiempi on kaikesta mukavuudestaan huolimatta ollut. Helppoa se ei silti ole, mutta jos ei koe ansaitsevansa hyvää, eikä suostu näkemään mikä se oikea, todellinen hyvä on, siitä tulee mahdotonta. Kelkka ei käänny yhdessä yössä, jos on vuosia, ellei vuosikymmeniä palkinnut itseään sadoilla ellei tuhansilla makoisilla kaloreilla päivittäin.

Myös kiukku on sopivasti annosteltuna hyvä lyömäase motivaationnotkahduksia vastaan, ja voi toisinaan auttaa hankalissa tilanteissa. Kun on päiviä ettei millään jaksa muistaa ansaitsevansa sen saamarin salaatin ja surkean kinkkusiivun, voikin heittää uhmavaihteen silmään. "Kylläpä sillekin näytän, kun en taaskaan sortunut!"

Vielä tiivistäen ensimmäiset avaimet:

* Miten tähän ollaan tultu: tunnista syyt seurausten takana. Haitallisia toimintatapoja ylläpitävät tilanteet, ja niihin liittyvät ajatukset ja tunteet. Mieti vaihtoehtoisia tapoja selvitä tilanteista. On vaikea selättää kasvotonta ja nimetöntä vihollista.

* Minkälaiset yritykset päätyivät epäonnistumiseen, milloin ja miksi ne epäonnistuivat ja mitä siitä seurasi. Mitä virheistä voi oppia seuraavaa, onnistunutta yritystä varten?

* Valinta. Mitä todella uskot ansaitsevasi? Minkä arvoinen itsellesi olet? Mitä sinä aidosti haluat eniten? Tätä voi joutua työstämään paljonkin. 

* Tiedosta ja hyväksy, mitä pysyvä muutos vaatii. Hyväksy, että on opittava kohtuus myös toiminnan tasolla, ei ainoastaan hienona palopuheena ensimmäisen dieettiviikon aikana. Ymmärrä, että kaikesta voi ja saa nauttia, ja se nautinto on aitoa vasta sitten kun kohtuus on opittu ja tasapano löydetty.

* Uskalla päästää irti tutusta mutta tuhoisasta puolustautumis- ja puudutuskeinosta. Uskalla ottaa vastaan muutos, ja se hyvä mitä siitä seuraa.

Tulee älytön kilometripostaus ja pitäisi vissiin käydä hetki nukkumassakin, joten jatkan myöhemmin tästä varsinaisesta taipaleesta. Nyt siis päästiin vasta siihen ratkaisevaan hetkeen asti, ja tuosta tiedostamisesta ja hyväksymisestä olisi vielä vaikka kuinka paljon sanottavaa.

Olisi kiva kuulla minkälaisia pohdintoja muut on aiheesta tehneet ja millaisia oivalluksia matkalla on tullut.


keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Marraskuu käy kimppuun

Marraskuu ja räntäpaskaa sataa sekä kirjaimellisesti taivaalta, että kaikilta muiltakin suunnilta. Dieetti tökkii ja mielikuvitus on nollassa, treeni ei kulje, yövuorot löi metrisellä halolla päähän eikä tahdo palautua ollenkaan, jopa aiemmin kotona nopeasti ja tehokkaasti toteutettava viikkotreeni päättyi lattialla makaamiseen heti ekan kierroksen jälkeen. Kohdelihas ei sano "au, nam, lisää!" vaan kohdelihas sanoo "et oo saatana tosissas!?"

Lähipiirissä sairastapausta toisensa perään ja koko ajan pahenevia juttuja, puhelimeen vastaaminen alkaa jo pelottaa. Syksyn odotetuimmat juhlat plösähti käsiin kun mikään idea ei ota tulta alleen ja nyt on takki niin tyhjä ettei enää tule edes ideoita.



Rakas ihminen avautui toisaalla samasta suosta jossa ollaan yhdessä rämmitty 1,5 vuotta. Siitä kun oma paino ja ulkomuoto saavuttaa sen ahdistuksen ja etomisen rajan, että silmät aukeaa väkisin. Me molemmat tiedetään ne konkreettiset keinot, joilla paino lähtee ja pysyy, ja me molemmat tiedetään teoriassa miten se onnistuu. Tiedetään myös kaikki sudenkuopat ja kompastuskivet joihin homma on aina levinnyt, jos ei heti alkumetreillä niin viimeistään ensimmäiseen kunnon dieettiväsymykseen ja -kapinaan. 

Aihe on iso ja syvä, ja aion palata siihen uudestaan ja uudestaan. Sitten kun takki ei ole näin tyhjä. Minullakin on tässä yksi sudenkuoppa taas jalkojen juuressa, kun väsyttää ja vituttaa, ruoka on yksitoikkoista eikä treenikään kulje, mutta tällä kertaa en aio pudota siihen. Tai perinteiseen tapaan kaatua turvalleni sen kuopan pohjamutiin. Yleensä näihin aikoihin myös pohjaton shoppailuhimo roihahtaa oikein kunnolla kukkaan, ja siinä on toinen kuoppa valmiina. Jos ei saa mässätä, niin sitten tekee mieli törsätä. 

Mulla on varmaan joku ongelma impulssikontrollissa, tai joku manian muoto, kun aina olisi saatava jotain ylettömästi ja hillittömästi. Herkkuja, uusia kivoja tavaroita itselle ja/tai lapsille - enemmän, isompaa, kalliimpaa, lisää lisää lisää. Ja kaikki nämä johtaa hallitsemattomana ennen pitkää ongelmiin, joko lihomiseen tai henkilökohtaiseen konkurssiin. Tässä toinen aihe jota voisi pyöritellä loputtomiin. Jotain tyhjiötä kai näillä täytetään, enkä kuulemma ole ainoa jonka elämä on välillä tasapainoilua kohtuuden kanssa suunnilleen kaikilla osa-alueilla.

Viimeinen yövuoro edessä ja henkinen närästys on huipussaan. Kun katsoo ikkunasta tuohon kaksi kuukautta jatkuneeseen pimeässä lätisevään vesisateeseen, niin motivaatio kaikkeen painuu suorastaan pakkasen puolelle. Joo, sen saman joka tois lopulta lumet tullessaan ja vähän valoa tuohon ulkoilmaan. Kävi kääntymässä täälläkin, ei viihtynyt tarpeeksi jäädäkseen. Ainoa hyvä mitä marraskuun sateesta on ikinä saatu irti, on se nimibiisi.




sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Viettelevät viikonloput

Tuleekohan näistä viikonlopuista ikinä helppoja? Syötiin illalla vähän vapaammin eli suomeksi herkkuja, ja tänään herätessä eka ajatus, että mitähän sitä söis. Ois pekonia, sämpylöitä... No v***u kaurapuuroa ja raejuustoa söin, mutta ettei se ollut itsestäänselvyys ja ainoa vaihtoehto mielessä, se vähän harmittaa. Varsinkin kun ollaan vielä helpoimmassa vaiheessa, pudotuksessa. 

Entä sitten kun alkaa se hankalin osuus; ylläpito. Arkisin tämä kyllä on jo automaatio, mutta nämä vapaat viikonloput on pahoja edelleen. Eihän mulla eilenkään ois mikään cheat meal day ollut. Viimeksi tänään eräs BC-ryhmäläinen harmitteli lipsuttuaan vähän dieetistä. Tunnustin sitten samaan palaan, että niin minäkin tein, ja olen tehnyt joskus aiemminkin. Tietoisia valintojahan nämä ovat, ja niitä on turha jälkikäteen harmitella. Yleensä se valinta tehdään etukäteen, eikä mikään huomaamatta ja vahingossa lipsahda suuhun.

Joku voi ihmetellä, miten voi muka olla niin vaikeaa edes yhden 10 viikon jakson ajan kieltäytyä ylimääräisestä. Minäkin ihmettelen sitä. Mutta jos lähden miettimään sitä liian syvällisesti, löydän itseni taas siitä vanhasta tutusta kierteestä, jossa ajatus jumittuu väärälle uralle. Kohta koko tähänastinen työ ja vaivannäkö on ollut turhaa ja koko dieetti pilalla, sama siis heittää ne tulevatkin viikot läskiksi ja syödä vain sitä mitä mieli tekee. Kun ei kuitenkaan koskaan missään onnistu. Been there, done that, bought a t-shirt. Enkä mene sille tielle enää.

Kun se ei ole pelkästään tämä 10 viikkoa, vaan niitä samoja valintoja tehdään koko loppuelämä. Kun en ole kisakuntoa tavoittelemassa, ei mikään ole pilalla, jos lauantai-iltana syö jäätelöä. Tai vaikka pizzaa. Tai mitä tahansa mikä ei lue ruokaohjelmassa. Jos onnistun ne muut 6 päivää syömään oikein ja liikkumaan, enkä sinä seitsemäntenäkään ahmi viikon kaloreita kerralla, olen onnistunut. Niin, onnistunut missä? Siinä, mikä suurimmalle osalle ihmisistä on ihan normaalia ja itsestäänselvää, eikä sana "painonhallinta" tarkoita heille mitään, koska elintavat on olemassaan järkevät. Se on hirveän kiva juttu heille, ja toivon todella koko sydämestäni että minäkin opin sen nyt, kun lapset on vielä pieniä ja oppivat mallista. Ja minä uskon oppineeni jo. 

Mutta samalla tiedän, että entiseen on hirveän helppo palata, vielä monta kertaa. Kai sen tiedostaminenkin on osa oppimista. Osaatko sinä sen luontevasti, vai oletko joutunut opettelemaan tavallisen arjen painonhallinnan aikuisiällä? Millä sinä onnistuit, vai onko matka vielä kesken?



lauantai 21. marraskuuta 2015

Personal Rainer

No ei sen nimi oikeasti ole Rainer, vaan Nero. Joka tosin on niin täydellisen paikkansapitämätön nimi tälle yksilölle, että sen voi jo ajatella sarkasmia tihkuvana lempinimenä. Mutta koska koira on kaikesta huolimatta hyvin kiltti ja loputtoman hyväntahtoinen tollo peloton, emme halua sitä ivailla, vaan sanomme ihan rehellisesti Toopeksi. Kyseessä helmikuussa 2 vuotta täyttävä gordoninsetterimme (lenkkarinnauhat poikitain turvan päällä kuuluu pakettiin, take it or leave it!)



Meillä on ollut koiria about aina, ja kun ison lauman viimeinen mohikaani siirtyi ajasta ikuisuuteen kesällä 2013, ei mennyt pitkään kun minulla koirakuume saavutti järjettömät mittasuhteet. Jonkun aikaa aiheesta sai vääntää, kun meille oli tammikuussa kolmas lapsikin tulossa. Sain kuitenkin runtattua toiveeni läpi, ja Akun ollessa 3 kk, haettiin melkein samanikäinen koirapoika kotiin. On ollut kivaa ja kamalaa, helppoa ja hankalaa. Rotu asettaa omat haasteensa, elämäntilanne omansa.

Kaikenkaikkiaan koiran rodulle ominainen leppoisa ja joviaali elämänkatsomus ja hessuhopomainen iloinen ja huoleton hönttiys on helpottanut montaa asiaa. Se missä hankaluus tulee, on lähinnä koiran itsenäisyys ja itsepäisyys verrattuna aiempiin erirotuisiin koiriimme. Sekin on pahimmillaan raivostuttavaa, mutta mitään todellisia ongelmia siitä ei ole koitunut. Rotu on aktiivinen ja energinen, puuhakas ja toimelias. Keksii kyllä puuhaa sujuvasti itsekin, jos sitä ei tarpeeksi tarjota. Tämä ei ole kehu eikä moite, vaan toteamus... Tähänastisella kokemuksella soveltuu erinomaisesti pientenkin lasten perheisiin, ja painonpudotukseen. Pakottaa liikkeelle, ja liian vähäinen liikuttaminen näkyy kyllä varsin pian. Vastaavasti riittävä liikunta tekee elämän koiran kanssa helpoksi, ja kaupan päälle läski palaa. Win-win-situation here!

Selvyyden vuoksi vielä; en suosittele mitään elävää kenelle tahansa. Mutta rotua harkitsevalle, tässä meidän kokemus tähän mennessä. Ja jos joku harkitsee koiraa myös siltä kantilta että ainakin tulisi liikuttua, niin tottahan se on. Myös pienemmät koirat jaksaa ja tarvitsee kunnollisia lenkkejä ja muuta touhua, joten jos epäilyttää, älä hanki.






perjantai 20. marraskuuta 2015

Lunta, lapsia ja turvapaikanhakijoita

Ihana lumisade ja sen verran viileää, että se hetkeksi jopa tarttuu maahan! Ihana ensimmäinen vapaapäivä pitkästä viikonlopusta! Sain nukkua vähän turhankin pitkään, ja uloslähtö viivästyi sen verran että jäi sitten lumileikit vähän lyhyeksi kun mies miekkonen hyytyi aika nopeasti. Mutta koska lumi näyttäisi nyt pysyvän maassa edes tuon hetken, niin eiköhän me iltapäivästä lähdetä uudestaan kokeilemaan kuinka liukuri kulkee.










Paino oli muuten tänä aamuna samoissa lukemissa kuin 5 vuotta sitten, ennen ensimmäistäkään raskautta. Kauan siinä meni, mutta nyt on viimeinenkin kilo niistä poltettu. Ja nythän sitä vasta varsinaiseen muokkailuun ja kiristelyyn aletaan päästä. Siitä muistuttikin ikävästi ihan järkyttävän kamala lounas; kylmää kanaa jääkaapin pohjalta kaivetuilla höysteillä, joista penskat söi puolet koska tahtoivat myös tomaattia, ja vähän lisää tomaattia. Aku sentään sanoi kauniisti "kiitos!" joka viipaleen jälkeen. Maistuis varmaan sullekin ei kenellekään! 



No joo, ehkäpä tässä pian saadaan vähän todellisuudentajua näihin First World Problemseihin, kun maanantaina aukeaa uusi hätämajoitusyksikkö naapuriin. Ja todellakin  naapuriin, meidän parvekkeelta vois melkein hypätä rakennuksen katolle. Toivotaan rauhaisaa yhteiseloa ja lieveilmiöiden (lakanapäät ja polttopullot) pois pysymistä. Onko teillä kokemuksia rinnakkaiselosta turvapaikanhakijoiden kanssa? Nyt kehiin kaikki plussat ja miinukset.




Oiskohan muuten aika päivittää rillit, naama on sen verran ohentunut että nää Frostit lököttää vinossa koko ajan. Mulla ois kyllä jo katsastettuna yhdet iiiiihanat Bvlgarit... Enää tarttis kaivaa jostain rahat niihin! Lumista päivää kaikille!


torstai 19. marraskuuta 2015

Kosto maistuu parhaalta kylmänä - esittelyssä "puuhto"

Koska läskisodassa kaikki keinot ovat sallittuja, myös suhteellisen rajatun dieetin sisällä on yllättävän hyvin mahdollisuuksia vaihteluun ja soveltamiseen. Perinteisesti sanalla "soveltaa" on pahaenteinen kaiku kun puhutaan painonhallinnasta, minä ainakin miellän sen ensisijaisesti aiempaa toimintaani kuvaavaksi ilmaukseksi; millä vippaskonsteilla olisi mahdollista jatkaa entisenlaista mellastamista herkkujen parissa, ja silti kutistua. Tiedoksi, jos joku vielä elelee tässä onnellisessa harhassa: sellaista sovellusta ei ole olemassakaan. Se ei yksinkertaisesti toimi. Se on juuri niin yksinkertaista ja silti niin äärimmäisen vaikeaa. On valittava, kumpaa enemmän haluaa. Se on se vaikein asia, mutta kun valinta on pään sisällä valmis, homma helpottuu huomattavasti.

Olipa pitkä intro niinkin yksinkertaiselle aiheelle kuin aamupuuro! Meillä ei ole mikroa, joten lämmin puuro on monena (yleensä kiireisenä) aamuna hidas ja hankala vaihtoehto. Jos on tuorepuurojen ystävä ja omaa hyvän muistin, voi aamupalan laittaa edellisenä iltana jääkaappiin tekeytymään. Minulla on surkea muisti, joten minun salainen aseeni läskiä vastaan on blenderi. Kaurahiutaleet, raejuusto, oliivi- tai kookosöljy, kuitulisä ja sokeriton mehukeitto blenderiin ja nupit kaakkoon. Samaan aikaan kun "puuhto" (puurovaahto) myllää koneessa, ehtii hyvin esim. pukea itsensä tai yhden kolmesta tenavasta, tai kuten minä yleensä teen, ottaa päivän pillerit. 

Valmennuksen ulkopuolella olen syönyt minulle hölötinkohtaisesti laaditun ruokaohjelman mukaisesti viiliä, mysliä, munanvalkuaisia ja mehukeittoa. Niitä en ole kokeillut vatkata millään lusikkaa järeämmällä, mutta by all means, vapaasti voi ja kannattaa kokeilla. Aamupalassa onkin parasta se että se harvoin epäonnistuu, ja jos niin sattuu käymään, se on vain se yksi ateria. Mealpreppauksen varjopuolihan oli se, että sitä pieleen mennyttä keitosta särvitään monta päivää.

Ohessa kuva tältä aamulta, toistetaan 7 x viikossa. Ai niin joo, kuvasta puuttuu CLA-kapselipurkki, syystä että ovat akuutisti päässeet loppumaan. Onneksi Fitnesstukku auttaa tässäkin asiassa, siellä on käytännössä aina jotain hyvässä tarjouksessa, ja tuo Star Nutrition-merkki on koko ajan tarjolla erinomaisella hinta-laatusuhteella. 





"Puuhdon" ohella napsin siis aamuisin monivitamiinitabujamagnesiumia, vahvaa D3-vitamiinia yhteensä 100 microg eli 2 tbl, äkäisen rasvanpolttajan ja uutena lisäyksenä C-vitamiiniporetabletin. Liukenee hetkessä ja maistuu ihan hyvältä.

Ja tiedoksi vielä, en saa Fitnesstukulta mitään provikoita kampanjoimisesta, se vaan on niin helkkarin hyvä kauppa että sitä tekee mieli mainostaa. Lisäravinteita ja treenivaatteita myy moni muukin. Läheskään kaikkia en ole testannut, mutta tasapuolisuuden nimissä kehaisen tähän samaan palaan myös suomalaista Fit4You:ta ja ruotsalaista Undisputed-verkkokauppaa. Tuotteet tulee muutamassa päivässä (paitsi nyt jos posti menee lakkoon), ja tuotakaan ruotsalaista kauppaa ei kannata säikähtää, palvelu toimii myös suomeksi.

Aamuinen vaa'alla käynti teki tästäkin taas yhden ilon päivän. Vertaistuki, ryhmähenki, asiantunteva ohjaus ja inspiroivat tsempparit (koko BC-ryhmän ihanat naiset ja bodyidolit Satu Kalmi ja Jutta G) kuuluu myös ehdottomasti niihin sallittuihin ja suositeltaviin aseisiin. Haters gonna hate, mutta nämä ihmiset saa uskomattoman paljon hyvää aikaan! Kiitos!

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

If it zips it fits!

Saliaamu ja järkkymättömällä päättäväisyydellä uudestaan tuliterien revontulihousujen kimppuun. Jotain on tapahtunut parin päivän aikana, koska niissä saattoi jo ajatella lähtevänsä päivänvaloon. Varsinaisesti kuvat ei imartele ei minua eikä ihania housuja, mutta onpahan todistettu että päälle ne menee - if it zips, it fits! Vetskariahan näissä tosin ei ole, vaan yllättävän pitkät kiristysnyörit joille on etukaistaleessa oma pikkupussi. Henkilökohtaisesti ihmettelen hieman ratkaisua, en äkkiseltään keksi ketään kuka haluaisi epämääräisen myttyröllykän mahansa päälle (näkyy kuvissa), juuri kun ollaan menossa sinne missä kaikki on "tikis" (paitsi ite). 

Yläkroppatreeni tosin oli vuorossa, eli housujen kyykkäysominaisuuksien testaus jäi odottamaan ensi kertaa. Materiaali on ihana päällä, ja mahtava kuosi piristää mieltä kaikin tavoin. Jos treeni ei mene ihan täysillä tehoilla syystä tai toisesta, niin ainakin edes housuissa tähtiä näkyy! Suosittelen, ja nythän minulla sitten polttelee aivan hirveästi ne loputkin huikeat värit ja kuosit, joissa näitä byysia Fitnesstukusta löytyy. Rakas Joulupukki...?

Ruoka hellalla muhimassa, kohta iltavuoroon. Jos ei sijoitusarpajaisia ole järjestetty uusiksi aamupäivän aikana, niin muistaakseni operatiivinen blokki kutsuu. Tarkoittaa suomeksi kirran päivystystä. Ihanaa päivää harmaasta sateesta huolimatta!

tiistai 17. marraskuuta 2015

Armon ja ilon kautta

Opin taannoin uuden asian kropan muokkaantumisesta BC-valmentajilta. Kuulemma läski muuttuu ensin höttöiseksi ja pehmeäksi, jolloin suurin osa meistä saa sätkyn ja paskahalvauksen, ja tulee johtopäätökseen että on lihonut dieetillä, eikä se toimi. Näin ei kuitenkaan ole, vaan läskin kuuluu pehmentyä, jonka jälkeen se antaa periksi ja poistuu. Mieluiten raa'an lihaksen tieltä, jos minulta kysytään. Ikävä kyllä tarkkaa aikaa pehmenemisen jälkeiselle poistumiselle eivät voineet kertoa, muuta kuin että luottoa peliin, kyllä se lähtee.

Aamulla pääsinkin ennätysalhaisiin vaakalukemiin, vaikka olo on nimenomaan tuntunut hyllyvältä ja pöhöttyneeltä. Tavoitehousut on edelleen turhan kireät käyttöön (ja pilalle venytettäväksi), mutta matka niihin on taas lyhentynyt, ne kiiltelee uutuuttaan jo ihan nurkan takana. Minulle on tullut tavaksi nämä epätoivoiset sovitussessiot varsinkin niinä päivinä kun kotona hiihtäminen ja sohvallamakailu houkuttelee sali- tai viikkotreeniä enemmän, ja silloin kun aamusta asti on tehnyt kauheasti mieli jotain extraa ja tiedän että joudun käymään vielä kaupassa. Helpompi pysyä kurissa, kun muistaa mahdollisimman tarkasti kuinka monta senttiä muffinssia vielä pullahtaa housunvyötärön päälle. Kumma juttu, mutta niitä paistopisteen muffinsseja kannattaa ohimennessään katsoa tosi tarkasti...



Ihan helvetin pitkä matkahan minulla vielä on (enkä välillä oikein itsekään tiedä minne tarkalleen ottaen olen menossa), mutta matka käy paljon mukavammin kun yrittää samalla nauttia välietapeista. Pakolla ja otsa kurtussakin voi oikein tosi päättäväinen päästä perille, mutta minulla ei ole sellaista tahdonvoimaa eikä selkärankaa. Ajattelen että elämästä pitää myös ja ennen kaikkea nauttia, ja on täytynyt etsiä oikeaa polkua jossa kohtuus on se tärkein asia löydettäväksi. Minulle se ainoa toistaiseksi toiminut tapa on ollut armon ja ilon kautta. Antaa armoa omille heikkouksille ja inhimillisyydelle, löytää iloa pienemmistä onnistumisista. Joinakin päivinä onnistuminen on itsensä ylittäminen treeneissä. Ja sitten on päiviä, jolloin suurin voitto on se kaupan pakastealtaaseen jäänyt lempijäätelö.

Tiedetään, löysää on enemmän kuin tiukkaa, mutta päivä kerrallaan, treeni kerrallaan, ateria kerrallaan. Armoa kropalle joka on venynyt huikeisiin suorituksiin, armoa mielelle joka sitä kroppaa on kuljettanut vääristä valinnoista toiseen ja yrittää nyt hyvittää sille vuosi(kymmen)en kaltoinkohtelua. Iloa siitä mitä on. Vasemmanpuoleinen kuva 12.10.2015 ja oikealla 15.11.2015. You do the math.



maanantai 16. marraskuuta 2015

Parasta laihispizzaa ever!!

Tässä meidän BC-ryhmässä on monta ansioitunutta kotikokkia, joiden jalanjäljissä me vähemmän luovat sitten taaperretaan herkkuhimoissamme. On vielä testaamatta kaikenmaailman muffinsit ja muut namit joita tytöt on kehitelleet mm. pancake-jauheista.Testaamatta on ihan siltään myös puddingit, lähinnä skyrit ja protskupatukat on toimittaneet herkkujen virkaa korvaamalla silloin tällöin väli- tai iltapalan.

Mutta tänään. Iski totaalinen kyllästyminen kanaan kaikissa muodoissaan, riisiin, bataattiin - ihan kaikkeen mitä tässä on viime viikot syöty. Sitten muistin että fb-ryhmässä vilahti ihan naurettavan helppo pizzaohje. Joten ei muuta kuin laita James kauppaan ja ala plärätä reseptiä. Helposti käsiteltävä taikina oli nopeasti kaulittu ja täytetty, ja paistamisen aikana (+ hetkinen vetäytymistä päälle) kerkesi hyvin nykäistä viikkotreeni kolmosen, joka on hyppytreeni. Sori alakerran naapuri (joka oli ennen meillä töissä).

Pohja (2 annosta):

110 g durumvehnäjauhoja
ripaus suolaa
ripaus leivinjauhetta
vajaa desi vettä
pikkutilkka oliiviöljyä

Vaivaa, kauli, täytä. Minä laitoin päälle chili-tomaattimurskaa muutaman ruokalusikallisen, purkillisen tonnikalaa ja n. 60 g Polar 5% raasteena. Tarkempaa aikaa en katsonut, mutta 250 asteessa tuosta pienestä kiekosta tuli ihan sopivaa. Tämä juusto ei järin väriä ota, joten ennemmin piti vahtia ohuen pohjan reunojen palamista.

Kylkeen lasi cokis lightia, ja hetkeksi unohtaa millään dieetillä olevansakaan. Suosittelen pontevasti!

Ai niin joo. Ne byysat tuli postissa, ja on kyllä vielä vähän tarpeettoman tiukat. Byäää! Turhaan kärsin karmean aamuvuoron töissä revontulet silmissä lepattaen, kun ne nyt sitten kuitenkin jää vielä kaappiin kasvamaan. En kyllä palautakaan, on se niin älyttömän vähästä kiinni. Mut silti.

Pizzatime!